header

 

 Liity jäseneksi

Hae sivuilta



 

IMG 9336 olga laajoki

Lataa laajempi artikkeli tästä

Yyterissä toteutetaan harrastushaaveita laittamalla vaikka tuoli purjelautaan

Pyörätuoli tai liikuntarajoitteisuus ei ole este harrastaa purjelautailua tai lähteä vaellukselle, todettiin torstaina 15.8. Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) Tiilimäen kampuksella järjestetyssä Kaikille avoin vesi- ja luontoliikunta -seminaarissa. Purjelautaan voidaan kiinnittää istuin ja vaikeakulkuiselle metsäpolulle pääsee yksipyöräisen maastokärryn kanssa.

– Antakaa laji niin kehitämme ratkaisun, joka tarjoaa kaikille yhtäläiset mahdollisuudet osallistua ja kokea liikunnan riemu. Aina löytyy jokin soveltamismahdollisuus, kuvasi lehtori Kati Karinharju muun muassa soveltavaa purjelautailua Yyterissä ensimmäisenä Suomessa kehittäneen SAMKin Kaikkien Yyteri -hankkeen toiminta-asennetta.

Yyterin tuulista ovat jo viitenä kesänä voineet nauttia kaikki erilaisten purjelautailuun soveltuvien välineratkaisuiden avulla.

– Yyterissä rannalle jäävät tyhjät pyörätuolit eivätkä niiden käyttäjät, Karinharju siteerasi porilaista purjelautailua harrastavaa Emilia Mäkirantaa.

 

Kuva 1 Emilia Makiranta netti

 

Pyörätuolia käyttävä Emilia Mäkiranta on ollut mukana kehittämässä Yyterissä soveltavaa purjelautailua. Ensimmäisen kerran hän pääsi tandemlaudalla avustajan kanssa vesille kesällä 2009.

Seminaarin avannut, heinäkuussa 100 m pyörätuolikelauksen maailmanmestaruuden voittanut, Lontoon paralympiavoittaja Toni Piispanen nosti esiin ison muutoksen, joka on viime vuosina saavutettu urheilun ja liikunnan yhdenvertaistumisessa.

– Ihmiset nähdään paremmin urheilijoina ja jonkin lajin harrastajina, ei vammansa kautta erilaisina, Piispanen totesi.

Yhdenvertaisuutta on edistänyt esimerkiksi paralympialaisten ja olympialaisten kisaorganisaatioiden yhdistyminen, mikä heijastuu myös kisojen ulkopuolelle valmentautumiseen ja muihin liikunnan tukipalveluihin.

Kuva 3 Jarmo Patana Matti Hamalainen Heikki Rama Boyana Kotseva Anna Laitinen

 

 Kuvassa (vasemmalta) Jarmo Patana (laudalla), Matti Hämäläinen (vedessä), Heikki Rämä, Boyana Kotseva ja Anna Laitinen (laudalla). Patana ja Laitinen osallistuivat Yyterissä tänä kesänä Special Olympics -tapahtumaan ja pääsivät kokeilemaan surffilaudalla melontaa.

 

Uutena liikunnan harrastamista pyörätuolilla mahdollistavana toimintavälineenä seminaarissa esiteltiin mm. telaketjuilla varustettu ajoalusta, jonka avulla pyörätuolilla pääsee liikkumaan helpommin omatoimisesti haastavassa maastossa, kuten metsässä, hiekalla tai lumessa.

Kuva 5 pyoratuoli jai rannalle

Kansainvälinen seminaari keräsi Poriin viitisenkymmentä soveltavan liikunnan, kuntoutuksen ja esteettömyyden ammattilaista. Seminaarin järjestivät yhteistyössä Satakunnan ammattikorkeakoulu, Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry ja Malike - matkalle, liikkeelle, keskelle elämää.

 

 Yyterissä orpona rannalla nököttävät pyörätuolit, eivät niiden käyttäjät.

 

Kuvat: SAMK, Kaikkien Yyteri

 _______________________________________________________________________

 

Apuvälineet ja oikea ohjeistus vähentävät ratkaisevasti hoitajien tuki- ja liikuntaelinvaivoja

Virpi Fagerstrom kuva nettiin

TtM Virpi Fagerström seurasi väitöstyössään kolmen vuoden ajan kahteen ryhmään jaettuja hoitajia. Toinen ryhmä sai käyttöönsä nykykäytäntöjä enemmän apuvälineitä sekä riittävän ohjeistuksen niiden käyttöön. Toinen ryhmä teki työtä totuttuun tapaan.

- Kolmen vuoden aikana hoitajien raportoimat niskavaivat vähenivät 72 prosentilla niillä osastoilla, joilla hoitotyön ergonomiaa kehitettiin. Pelkästään potilaan alle pedattavan liukulakanan oikea käyttö vähentää ratkaisevasti hoitajien niska- ja hartiaseudun vaivoja.

Heikkokuntoisten potilaiden avustaminen kuormittaa hoitajien työtä, ja saattaa aiheuttaa hoitajille liikuntaelinvaivoja sekä niistä johtuvia sairauspoissaoloja. Fagerströmin havaintojen mukaan nostimien tai pienoisapuvälineiden kaltaisten ergonomisen apuvälineiden käyttö keventää hoitajien avustustyötä. Kun apuvälineet valitaan potilaan toimintakyvyn mukaan, ne edistävät myös potilaiden kuntoutumista.

- Hoitajien tietoja ja taitoja voidaan lisätä avustustaitokoulutuksella. Hoitajien avustustaidon kehittymisestä viidennes selittyi koulutusaktiivisuudella ja myönteisellä suhtautumisella oppimiseen, Fagerström sanoo.

Apuvälineitä ei aina osata käyttää

Fagerströmin havaintojen mukaan vanhustenhuollon osastoilla ei yleensä ole riittävästi apuvälineitä heikkokuntoisten potilaiden avustamiseen.

- Se aiheuttaa hoitajille työturvallisuusriskejä. Esimerkiksi seisomanojanostimien avulla potilaat voitaisiin avustaa sängystä WC:hen tavalla, joka on vanhuksen kannalta kuntouttavaa ja hoitajan kannalta turvallista, Fagerström sanoo.

Toiseksi esimerkiksi hän nostaa Suomessa melko laajasti käytössä olevat liukulakanat. Jopa kokeilukohteessa niitä oli käytetty väärin, jolloin niiden apu kutistui olemattomaksi.

- Liukulakana oli aiemmin pedattu väärin, esimerkiksi liian paljon potilaan jalkojen alle. Lakana pitää pedata kitkakohtaan eli takamuksen ja niskan väliselle alueelle. Oikein pedattuna liukumateriaali keventää merkittävästi potilaan vetämistä esimerkiksi sängyn toiseen reunaan, jotta hänet voi kääntää kyljelleen, Fagerström sanoo.

Fagerströmin mukaan hoitajat tarvitsevatkin lisätietoa potilaiden avustamisessa käytettävistä seisoma- tai liinanostimista sekä mahdollisuuksista selvitä avustuksesta pienoisapuvälineiden avulla.

- Vanhustenhuollossa on tärkeää kehittää työtä ergonomisemmaksi, sillä se edistää hoitajien työssä jaksamista ja parantaa hoidon laatua. Pysyvien muutosten aikaansaamiseksi tarvitaan määrätietoista kokonaisvaltaista kehittämistä, esimiesten sitoutumista ja eri toimijoiden roolien määrittelyä, Fagerström sanoo.

Ergonomiamuutokset jäivät pysyviksi

Tutkimuksessa selvitettiin ergonomiatoimenpiteiden vaikutuksia vanhustenhuollon johtamis- ja työkäytäntöihin, hoitotyön fyysiseen kuormittavuuteen, hoitajien avustustaitoon ja liikuntaelinterveyteen.

Muutoksen kokeneilla kuudella interventio-osastolla ja kuudella verrokkiosastolla työskenteli yhteensä 292 hoitajaa.

Tutkimuksen mukaan työn fyysiset kuormitustekijät vähentyvätkin merkittävästi vanhustenhuollossa, kun osastoilla kehitetään ergonomiaa, sovitaan työnjaosta, hankitaan apuvälineitä ja otetaan tutkimustietoon perustuvat avustustavat käyttöön.

- Toimintatavan muutoksia edistävät esimiesten tuki, kannusteet, yhteisöllisyys, hoitajan omakohtainen hyöty ja potilaiden kuntoutuminen, Fagerström sanoo.

Hänen havaintojensa mukaan ergonomian aikaansaamat myönteiset muutokset olivat pysyviä ja ne laajenivat muille osastoille.

- Ergonomiaa tehostaneille osastoilla henkilöstön ergonomiatietämys kasvoi, keskinäinen yhteistyö lisääntyi, tehtävien vastuut määriteltiin tarkemmin ja työturvallisuusprosessit selkiytettiin, Fagerström sanoo.

Terveystieteiden maisteri Virpi Anneli Fagerströmin väitöskirja ”Asukkaan ergonomisen avustamisen kehittäminen hoitotyössä - monitasoinen kontrolloitu interventiotutkimus vanhustenhuollossa” tarkastettiin 15.3.2013 Turun yliopistossa. Virallisena vastaväittäjänä toimi professori Jaakko Valvanne Tampereen yliopistosta ja kustoksena professori Tuula Putus.

Väitös on julkaistu Turun yliopiston sähköisessä julkaisuarkistossa: https://www.doria.fi/handle/10024/88075

TtM Virpi Fagerström on syntynyt 1977 Porissa ja kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1996 Hämeenlinnan yhteiskoulusta. Hän on valmistunut fysioterapeutiksi 1999 Turun ammattikorkeakoulusta ja terveystieteiden maisteriksi 2005 Jyväskylän yliopistosta. Fagerström toimii tutkijana Työterveyslaitoksella. Väitös kuuluu työterveyshuollon alaan.

Työterveyslaitoksen tutkimusta rahoitti Työelämän kehittämisohjelma Tykes ja Työsuojelurahasto.

_______________________________________________________________________

 

Asenne, ammattitaito ja halu auttaa. Tamperelainen lääkinnällisten tukivaatteiden valmistaja Lymed Oy halusi organisoida auttamisensa itse ja varmistaa sen onnistumisen. Omaan osaamiseen pohjautuvan avun vienti sopii hyvin myös pienemmille yrityksille.

Lymed on toiminut ainoana pohjoismaisena lääkinnällisten tukivaatteiden valmistajana vuodesta 1993 asti. Tuotteita käytetään erilaisissa painehoitoa vaativissa tilanteissa, kuten arpihoidossa, turvotushoidossa, leikkausten jälkihoidoissa sekä tukivaatteina neurologisessa fysio- ja toimintaterapiassa sekä urheilussa.

Kuva1

Kalusto luovutuskunnossa. Sairaalan henkilökunta kuljetti apuvälineet sitä mukaa lukkojen taakse varastoon kun ne takapihan kokoonpanolinjalta valmistuivat.

Ajatus käytettyjen, edelleen hyvälaatuisten Lymed-tuotteiden kierrättämisestä sai yrityksen miettimään väyliä kehitysmaihin. – Tuotteiden elinkaarta on mahdollista jatkaa maissa, jossa terveydenhoidossa käytettävien apuvälineiden standardisointi ei ole niin tiukkaa kuin meillä länsimaissa, kertoo Lymedin toimitusjohtaja Teija Toikka.

Projekti eteni sanoista teoiksi hyvinkin ripeästi kun niin ikään perheyrityksessä työskentelevä Essi Toikka suoritti opintojensa harjoittelujakson Tansaniassa vuoden 2011 lopulla. Yhdessä suomalais-tansanialaisen Tanzania Volunteers Ltd:n kanssa kartoitetut tarpeet paikallisissa sairaaloissa vastasivat täysin Lymedin kierrätysajatukseen.

Tuon matkan jälkeen kampanja polkaistiin käyntiin vauhdilla. Jokaiseen tehtaalta asiakkaalle lähteneeseen pakkaukseen lisättiin vetoomus, jossa pyydettiin lähettämään hyväkuntoinen tuote takaisin kun sitä ei enää tarvita. Myös kaikkia jälleenmyyjiä ja muita yhteistyökumppaneita infottiin kampanjasta.

– Palautetta alkoi tulla välittömästi. Satojen käytettyjen painevaatteiden lisäksi varastomme täyttyi syksyyn mennessä myös pyörätuoleista, rollaattoreista, kainalosauvoista, suihkutuoleista ja muista erilaisista kuntoutusvälineistä, kertoo Essi Toikka.

 

Kuva3

Luottamuksellinen hoitosuhde syntyi nopeasti. Anna Halttunen sai pieneltä palovammapotilaalta hyväksyvän hymyn, kun painepaita oli puettu päälle. Myös tilannetta seurannut äiti oli tyytyväinen lapsensa saamaan hoitoon.

Loppuvuonna Tansaniaan suuntautuvan kierrätystavaraerän vienti- ja konsultaatiomatkan suunnittelu aloitettiin hyvissä ajoin. Kevään aikana Lymed haki kahta vapaaehtoista fysio- tai toimintaterapeuttia toteuttamaan marraskuussa kuukauden mittaisen koulutusjakson paikallisissa Moshin kaupungin sairaaloissa. Haasteelliseen tehtävään valittiin jyväskyläläiset toimintaterapeutit Anna Halttunen ja Sanna Lius.

 – Yhteistyökumppanimme Tanzania Volunteers selvitti tarkemmat yksityiskohdat konsultoitavista kohteista, joten tiesimme minne mennä. Saimme jopa etukäteen tietoa muutamasta casesta, joihin meiltä toivottiin ammatillista apua. Matka onnistui loistavasti, ja saimme uutta potkua jatkaa kampanjaamme edelleen, kertoo Essi.

Projekti oli Tanzania Volunteersille ensimmäinen tällä tavalla toteutettu hanke ja siinä mielessä erittäin mielenkiintoinen ja opettavainen myös heille. – Lymedin käyttämä auttamismalli on oikea tapa auttaa kehitysmaita vastuullisella tavalla. Etsimme juuri tämän kaltaista kehitysyhteistyötä ja toimimme erittäin mielellämme välittäjäkumppanina jatkossa muissakin samankaltaisissa projekteissa. Paikallisosaamisemme Tansaniassa varmistaa projektin sujuvuuden ja turha välistäveto jää pois, kertoo Tanzania Volunteersin suomalainen koordinaattori Hanna Metso. – Monet kauttamme vapaaehtoistyössä olleet jatkavat avustamista kotiin palattuaan lähettämällä vapaaehtoistyöpaikoilleen erilaisia avustuksia kauttamme.

Kuva2

Lymedin toimitusjohtaja Teija Toikka koeajaa uudelleenkoottuja menopelejä.

Lymed on keskittynyt projektissa kestävään kehitykseen, vaikka osa tavaroista annettiinkin puhtaana lahjoituksena. – Tarkoituksena on enemmänkin maailmanlaajuisen yhteistyön luominen kuin perinteinen avustustyö. Haluamme varmistua siitä, että toimittamamme apuvälineet menevät niitä tarvitseville ja että niitä osataan käyttää oikein.  Uusien työvälineiden käyttö antaa paikallisille terapeuteille itsevarmuutta, mahdollisuuden laajemman ammattitaidon hyödyntämiseen ja aktivoi kehittämään omaa työnkuvaansa. Terapeutit ovat tuotekoulutuksen kautta sitoutuneet vastuulliseen yhteistyöhön. Ongelmatilanteissa yhteydenpito meihin on helppoa ja nopeaa sähköisesti esim. sosiaalisen median kautta. Tanzania Volunteersin kautta saamme toimitettua tuotelähetykset suoraan terapeuteille sairaaloihin. Lähetämme Lymed-tuotteita sopivin erin ja katsomme miten homma tulee jatkumaan. Iso etu tässä on se, että voimme suoraan toimia yhteistyössä avun saajan kanssa ja panostuksemme saadaan sataprosenttisesti perille, Essi Toikka muotoilee yrityksen auttamisideaa.

Kuva4

Essi Toikka kokoamassa rollaattoria. Apuvälineet purettiin Suomessa osiin ja lähetettiin lentorahtina kahdessa taustalla näkyvässä puulaatikossa. Lymedin naisten reipasotteinen toiminta herätti kummastusta paikallisissa ihmisissä.

Teija Toikka oli mukana matkalla ja näki yrityksensä hyvän työn kannattaneen. – Ei tarvita miljoonia, jotta saadaan hyvää aikaan. Projektin alkupanostuksen jälkeen työ jatkuu hyvinkin pienellä rahallisella satsauksella, hän kannustaa muitakin pk-yrittäjiä ajattelemaan omia mahdollisuuksiaan. Matkalla toimitusjohtajalla virisi kauaskantoisempiakin suunnitelmia: ehkä jonain päivänä tansanialaiset voivat käydä hoidattamassa itseään paikallisella LYMED-klinikalla.

Lue jyväskyläläisten toimintaterapeuttien Anna Halttusen ja Sanna Liuksen blogi koulutusjaksolta Tansanian Moshista http://pieniapuonsuuri.blogspot.fi

______________________________________________________________________

 

 

Anu 126

Kipu hiipi balettitanssija Anu Viheriärannan kehoon pikkuhiljaa. Hollannin Kansallisbaletissa ensitanssijana työskentelevä ballerina kiipesi runsaan vuoden ajan lavalle kipu kumppaninaan ennen kuin selvisi, mistä oli kysymys. Seurasi lonkan tähystysleikkaus koti-Suomessa ja tiivis kuntoutus edistysaskelineen ja takapakkeineen.

Anu Viheriäranta teki muutama viikko sitten virallisen paluun lavalle - hän tanssii Juliana Dutch National Balletin Romeossa ja Juliassa. Kipu on poissa ja rakas tanssi taas nautittavaa, mutta mielenpohjalla on joukko kysymyksiä.   Kuva: Angela Sterling

 

Onneksi on Yle Areena. Vaikkei olisi päässyt koskaan näkemään Anu Viheriärantaa livenä lavalla, elämyksestä saa vähintäänkin aavistuksen, kun käy katsomassa Areenassa Minustako Joutsen –dokumentin tai Youtubesta muita videoklippejä.

imagesbigs937 102 viika

Anu Viheriäranta koreografi  Rudi van Dantzigin Joutsenlammessa (2004);Kuva: Sakari Viika, Suomen Kansallisbaletti.

Koskettavassa dokumentissa balettilupaukseksi luonnehdittu 22-vuotias tanssija valmistautuu Suomen Kansallisbaletissa haastavalla aikataululla Joutsenlammen vaativaan Odetten/Odilen rooliin vuonna 2005.  Ensi-illan jälkeen hänen pitkäaikainen opettajansa, tanssipedagogi Maj-Lis Rajala toteaa silminnähden liikuttuneena, että oli juuri saanut elää opettajanuransa kohokohdan.

Dokumentissa katsoja näkee, miten nuoren ballerinan sormet muuttuvat taianomaisesti joutsenen herkkääkin herkemmiksi siipiuntuviksi. ”Suuri lahjakkuus, sydämestä tuleva liikkeiden helppous, se että kaikki näyttää niin luonnolliselta ja itsestään selvältä”, Rajala luettelee. Katsojan on helppo yhtyä näkemykseen.

Ei ihme, että Anu Viheriärannan tie vei baletin harjoituttaneen koreografi Rudi van Dantzigin kotimaahan. Hän sai kiinnityksen Dutch National Balletiin vuonna 2005, nimitettiin solistiksi kahta vuotta myöhemmin ja ensitanssijaksi syksyllä 2010. Pitkäjänteinen, tinkimätön työ, luontainen rakkaus tanssiin ja samanaikaisesti sekä tiukkaan itseanalyysiin että suureen intensiteettiin pystyvä luonteenlaatu nostivat nuoren ihmisen yhdeksi niistä tanssijoista, jotka kykenevät tarjoamaan katsojille unohtumattomia elämyksiä – välillä kivun lävitse.

 

imagesbigs930 95 viika


Stanislav Beljajevski ja Anu Viheriäranta koreografi  Rudi van Dantzigin Joutsenlammessa (2004);Kuva: Sakari Viika, Suomen Kansallisbaletti.

Lonkka alkoi jumittaa ja kipuilla

Vuonna 1982 syntynyt Anu kertoo olleensa ”lonkkaluksaatiovauva” ja istuneensa siksi elämänsä ensikuukaudet tilannetta korjaavassa tyynyssä. Äiti vei Anun tanssitunneille – harrastuksen valinta tuntui luonnolliselta, sillä tyttö vietti tuntikausia tanssien omassa huoneessaan. Lahjakkuus oli ilmeinen ja harjoittelu ahkeraa, vaikka lapsen ei ollut aina helppo ymmärtää, miten yksinkertaiset, päivästä toiseen toistuvat harjoitukset liittyivät kaikkeen siihen ihanaan, mitä lavalla tapahtui. Harrastus valikoitui ammatiksi.


ruusuvalssi2

Äitien ja isien kamerat räpsähtelevät, kun Helsingin Tanssiopiston erikoiskoulutusluokka esittää Ruusuvalssia. Kuva Anu Viheriärannan kotialbumista.

 

 

 

 

– Ainoat suuremmat ongelmat minulla on ollut lapsesta asti nilkkojen nivelsiteiden kanssa. Kummatkin nilkat olen venähdyttänyt niin monta kertaa, että niistä on tullut todella löysät. Nilkkoja ei taidettu silloin lapsena hoitaa hyvin - sain kunnon apua vasta ammattilaisena. Päivittäiset tasapainolauta-harjoitukset ovat ehdottomat! Onneksi venähdykset eivät koskaan pitäneet minua poissa pelistä paria kolmea viikkoa kauempaa. Siinä ajassa tosin ehti jäädä jälkeen tulevista teoksista, ja moni kiva rooli on jäänyt väliin, Anu Viheriäranta toteaa.

Kymmenisen vuotta sitten Anu kärsi lyhyen aikaa lonkkakivusta. – En pystynyt juoksemaan noin kuukauteen ja muutama iso hyppy baletissa oli vaikea tehdä, vaikka tanssiminen muuten sujui. Silloin vaivat katosivat, kun lepäsin kesäloman ajan, eivätkä palanneet sitten vuosiin. Nyt jälkeenpäin yhdistän ne viime vuonna leikkaukseen johtaneeseen vammaani.

Viime vuonna toteutettuun leikkaushoitoon johtaneet kivut alkoivat parisen vuotta sitten. – Lonkka alkoi ensin jumittaa eikä kiertynyt normaaliin aukikiertoon. Oli sellainen tunne, että olisin halunnut lonksauttaa lonkan paikalleen, Anu kuvailee. – Sitten alkoivat oudot kivut, jotka tulivat, kun keho oli aamulla kylmä, mutta myös treenin jälkeen tai ihan vain istuessanikin. Kun yritin lähteä liikkeelle, tunsin sähköiskunomaisen kivun nivusen alueella.

– Seuraava vuosi meni kivun vaivatessa välillä enemmän, välillä vähemmän. Kävellessäni kaupungilla linkutin niin, että tajusin ihmisten välillä huomaavan sen. Pientäkin ylämäkeä noustessani – Hollannissahan niitä ei kovin suuria olekaan – tunsin tarvitsevani kaidetta. Näin jälkeenpäin ihmettelen, miten ihmeessä pystyin kestämään tuota kipua.

Osaksi asiaan vaikutti se, että tanssijoiden ammattikunta on yksinkertaisesti tottunut päivittäisiin kipuihin ja erilaisiin vaivoihin. – Pääsyy oli kuitenkin se, että vaikka lämmittely baletin aamutunnilla oli välillä kivuliasta, ei kipu jonkin ajan kuluttua – kehon lämmettyä – enää haitannut. Nyt kun tiedän, mikä vaiva oli kyseessä, tiedän sen aiheuttaneen liikkeiden väärin suoritusta ja kompensointia, mikä usein johtaa vielä lisäongelmiin, Anu pohtii.

 TZN7477 nagy

Kuva: Tamas Nagy
 

”Tämän täytyy olla viha-rakkaussuhde! Niin paljon työtä, kyyneliä, iloa ja hikeä tähän menee. Yli 20 vuotta kuusi kertaa viikossa treeniä - elämäntapahan tästä on tullut. Minulle parasta tanssissa on se tunne, jonka liikkeen ja musiikin yhdistäminen antaa.”

 

Kivun syyksi selvisivät lonkan rustorenkaan repeämät

Kesti yllättävän kauan, ennen kuin kivun aiheuttaja selvisi. Dutch National Balletin osa-aikaiset fysioterapeutit, jotka ovat työskennelleet tanssijoiden kanssa vuosikymmeniä, yrittivät kyllä hoitaa kipua. – Ongelmana baletissamme on kuitenkin se, että fysioterapeutin vastaanottoajat ovat vain 15 minuutin pituisia. Hoito on siksi lähinnä ensiapua, jonka avulla tanssija saadaan pysymään lavalla. Fysioterapeuteilla ei myöskään ole aikaa osallistua kuntoutukseen treenisalin puolella.

Anu sanoo kunnioittavansa fysioterapeuttien työtä, mutta pettyneensä siihen, etteivät runsaan vuoden ajan jatkuneet vaivat saaneet baletin fysioterapeutteja perehtymään hänen tilanteeseensa tarkemmin. – Jossakin vaiheessa otettiin röntgenkuva, jonka mukaan lonkassa oli vähän väljyyttä. Sitä yritettiin hoitaa, mutta kun säryt jatkuivat, olisin odottanut heidän etsivän vastausta muualta. Eikö yksi fysioterapeutin ammatin tärkeimmistä asioista ole se, ettei olla tyytyväisiä vain siihen tietoon, mikä on jo hallussa, vaan perehdytään asioihin ja etsitään uutta selitystä, jos kivut ja vaivat jatkuvat, Anu kysyy perustellusti.

Lopulta vyyhti alkoi ratketa. – Pyysin tammikuussa 2012 lähetettä magneettikuvaukseen. Samoihin aikoihin kuulin ystävältäni ja ex-kollegaltani Suomen Kansallisbaletista, että hän oli menossa korjauttamaan lonkkansa rustorengasvauriota Eiran Sairaalaan. Huomasimme oireemme hyvin samanlaisiksi, ja aloin kaivaa lisätietoa netistä. Ei tarvinnut lukea montakaan sivua, kun totesin, että kaikki oireeni olivat kuin kopio labrum-vaurioiden oirelistasta. Varasin jo ennen magneettikuvan valmistumista ajan Esko Kaartiselle, Suomen johtaviin tähystyskirurgiaosaajiin kuuluvalle ortopedille samaiseen Eiran sairaalaan.

Ortopedi Esko Kaartisen diagnoosi oli selvä: Anun lonkassa oli labrum-repeämä. Rustorenkaassa oli vaurioita, jotka todennäköisesti tulisi hoitaa leikkauksella jossakin vaiheessa mutta ei välttämättä ihan heti. "Sitten kun tuntuu, että pelottaa mennä lavalle kivun takia, tietää että on aika korjata vauriot", Kaartinen linjasi.

imagesbigs998 250 viika

Jani Talo ja Anu Viheriäranta. Teos: Dominique Dumais, Tides of Mind (2004). Kuva: Sakari Viika, Suomen Kansallisbaletti.

Anu palasi takaisin Hollantiin ja jatkoi tanssimista miettien, kannattaisiko leikkaus tehdä heti tulevana kesänä vai olisiko parempi katsoa, miten kauan pystyisi tanssimaan. – Mietin sitä mahdollisuutta, että pystyisin tanssimaan pari vuotta, menisin sitten leikkaukseen ja lopettaisin urani tanssijana. Minua on aina mietityttänyt se, mitä ryhdyn tekemään sitten, kun lopetan tanssijana.

Muutaman viikon kuluessa kipu kävi aina vain pahemmaksi ja Anun lonkka tähystysleikattiin kesäkuun 2012 alussa. Mielenkiintoinen ja yllättävä tieto on, ettei leikkausta pystytty tekemään Hollannissa, koska maassa ei ole vielä tarpeeksi kokemusta lonkan tähystysleikkauksista.  – Onneksi sikäläinen ortopedi sen tunnusti eikä lähtenyt yrittämään. Vakuutusyhtiön korvauspyyntööni antama vastaus hymyilytti vähän Esko Kaartistakin: siinä kuvailtiin ”uudeksi ja kokeelliseksi” toimenpidettä, jota hän oli kollegoineen tehnyt Suomessa jo parinkymmenen vuoden ajan, Anu sanoo ja luonnehtii luottamustaan suomalaiseen terveydenhuoltoon lujaksi. – Hollannissa olen kuullut monia pelottavia kertomuksia…

Kuntoutus alkoi jo heräämössä

20120606 120231– Totta kai leikkaus mietitytti. Pelotti, pystynkö jatkamaan tanssimista ja pystynkö tekemään sen sillä tasolla, jonka itseltäni vaadin. Kohtelu Eiran Sairaalassa oli kuitenkin niin hienoa, että olin lopulta rauhallisempi itse leikkauksessa kun sitä edeltävän kuukauden aikana. Oli hyvin mielenkiintoista seurata leikkauksen kulkua. Pystyin puhumaan leikkaavan lääkärin, Esko Kaartisen, kanssa ja tiesin koko ajan, mitä minulle tapahtui, sillä tähystys tehtiin puudutuksessa.

Kiitosta Anulta saa myös suomalainen fysioterapia. – Kuntoutus alkoi jo heti heräämössä, jossa minua pyydettiin kokeilemaan, onnistuuko lonkan ”imuttava” koukistusliike. Ortopedi ja sairaalan fysioterapeutti antoivat ensimmäiset kattavat kuntoutusohjeet. Lisäksi kävin vanhan tutun fysioterapeutin ja tämänkin vamman hyvin tuntevan Jarmo Ahosen kanssa läpi lisäharjoitteita ja kysyin kaikkea mahdollista mm. kuntoutuksen järkevästä aikataulutuksesta.

Kyynärsauvat olivat tukena viikon ajan leikkauksen jälkeen. Särkyä ei ollut. – Harjoituksia tein tietenkin ahkerasti heti alusta pitäen - näissä asioissa olen aina ollut hyvin tunnollinen enkä anna itselleni mahdollisuutta lipsua.

Kesäkuun 2012 Anu Viheriäranta vietti Suomessa leikkauksesta kuntoutuen ennen kuin pystyi lentämään takaisin Hollantiin, jossa jatkui kaikkiaan puoli vuotta kestänyt kuntoutus. – Normaalitempoinen kävely sujui noin 5 viikon kohdalla ja pikkuhiljaa pystyin tekemään enemmän ja enemmän. Arvelin, että saattaisin menettää leikatusta lonkasta aukikiertoa, mutta kun sain venyttää "spagaateja" ensimmäisen kerran, lonkka tuntuikin melkeinpä aiempaa löysemmältä, Anu kuvailee.

Alussa kuntoutus tuntui edistyvän nopeasti, mutta vuoden viimeisinä kuukausina se oli enemmän askel eteen, askel taakse, vähän sivulle ja taas kaksi eteenpäin -tyylistä. Aikajana kertoo hyvin sen, miten paljon baletti keholta vaatii: 1 viikko toimenpiteestä: kyynärsauvat pois; 5 viikkoa: normaalitempoinen huoleton kävely; 3 kk: balettituntien aloitus. 5 kk: kaikkien harjoitusten teko 75 minuuttia pitkällä balettitunnilla. - Toisin sanoen: Aloitin suurimpien hyppyjen teon vasta, kun leikkauksesta oli kulunut viisi kuukautta.

 

335791 492946340717211 828260214 o

Fysioterapeutin omasta tanssijataustasta on hyötyä

Kuntoutuksessa oli tärkeää huolehtia lonkkaa ympäröivien lihasten kunnosta, jotta lonkkanivelen stabiliteettia saataisiin parannettua. – Kun aloitin baletin treenauksen kolmen kuukauden kohdalla, käynnistyi analysointi siitä, mitä ehkä oli vuosien ajan tehty väärin ja miten saisin ehkäistyä ongelman uusiutumisen. Pikkuhiljaa aloin huomata asioita, joiden suoritusta minun täytyisi muuttaa, ja nyt kun olen palannut sataprosenttisesti töihin, toivon, että suunta on ollut oikea.

 

 

Kuva: Alexander Gouliaev

 – Suurena apuna tässä prosessissa on ollut pari entistä kollegaani, jotka ovat kouluttautuneet fysioterapeutiksi ja "personal traineriksi". On suuri etu, jos fysioterapeutilla on omaa tanssijataustaa ja tarpeeksi kokemusta tanssijoiden kanssa työskentelystä ja ammattiin kuuluvista vaatimuksista. Hänellä on lisäksi ammattilaisena tieto anatomiasta ja siitä, miten palautuminen, parantuminen ja kuntoutuminen loukkaantumisista itse asiassa tapahtuu.

Anun syksy meni nopeasti. Balettitreenejä oli enemmän ja enemmän. – Tein aamubalettitunnin ja sen jälkeen lihaskuntoharjoituksia ja kuntopyöräilyä punttiksella. Muutaman kerran viikossa kävin uimassa. Pidin itseni kiireisenä opiskelemalla biologiaa ja matematiikkaa saadakseni vihdoin kaivatut lukiopaperini. Sain opiskelusta mielenrauhaa kuntoutukseen.

– Ja täytyy tunnustaa, että nautin myös pidemmästä tauosta kokopäiväisestä tanssimisesta. 21 vuotta balettia kuusi päivää viikossa sekä se, että lonkan särky teki työstä vähemmän maittavaa, toivat pakkotauon sekä henkisesti että fyysisesti oikein hyvään saumaan, Anu summaa.

Paikat kipeytyivät alkuun varsinkin baletin aloittamisen jälkeen. – Lihakset lonkan ympärillä menivät ja menevät vieläkin välillä jumiin, mikä vaikeuttaa monien liikkeiden suoritusta ja aiheuttaa taas kompensointia.  Kipu on kuitenkin täysin poissa. Silti ei kulu päivääkään niin, ettei lonkka ilmoittaisi itsestään jonkinlaisella kireydellä tai tuntemuksella.

imagesbigs991 66 viika

Anu Viheriäranta ja Juha Kirjonen. Teos: Jiří Kylián,  Forgotten Land (2004).
Kuva: Sakari Viika, Suomen Kansallisbaletti.

– Senkin uskalsin myöntää, että suurin tavoitteeni oli saada toimiva lonkka loppuelämäksi, vaikka tanssiminen ei enää sujuisikaan. Se että kärsimäni kipu oli mukana "privaattielämässä" eikä vain tanssisalissa, teki siitä ikävämmän. Kun kesäkuussa pääsin ottamaan ensimmäisiä askelia korttelin ympäri, oli ihana tunne, kun pienen ylämäen kiipeäminen ei aiheuttanutkaan enää kipua.

– Toki halusin palata tanssimaan. Nyt kun lonkka on joulun jälkeen tuntunut jo paljon paremmalta, koputtelen mielessäni puuta päivittäin - enhän tiedä, millainen tilanteeni on huomenna. Olen voinut aloittaa työn teon aika rauhallisesti, mutta kestääkö lonkka suurempaa rasitusta?

 showImage.php a million kisses

 Anu Viheriäranta ja Nicholas Ziegler. Teos: David Dawson, A Million Kisses to my Skin (2005). Kuva: Sakari Viika, Suomen Kansallisbaletti.

– Toinen yksinkertainen helpotuksen tunne tuli tammikuussa, kun yhtenä päivänä vähän pidemmän tauon jälkeen kiipesin taas ylös portaita uudestaan lämmittelemään eikä se tehnytkään kipeää. Ennen leikkausta nuo hetket päivistä, jolloin keho piti lämmittää uudelleen saman päivän aikana, olivat pahimpia. Ei mikään ihme, että nautinto työstä väheni, kun pelkkä portaiden nousu oli hankalaa, Anu muistelee.

Kiss0313 1200 viikaRakaskaan työ ei saa määrätä joka askelta

”Verrattuna aikaan, jolloin aloitin ammattiurani 17-vuotiaana, on elämän muiden asioiden arvostus kasvanut mielessäni pikkuhiljaa lisää ja lisää. Vaikka, työllä, jota niin rakastan, on välillä vieläkin liian suuri vaikutus onnellisuuteeni, en halua sen enää määräävän joka askeltani”

 

 

 


 

Nicholas Ziegler ja Anu Viheriäranta. Teos: David Dawson, A Million Kisses to my Skin (2005). Kuva: Sakari Viika, Suomen Kansallisbaletti.

 

Baletissa tarvitaan tasapainoa voiman ja venyvyyden välillä

Tanssi on mitä monipuolisinta liikkumista, mutta ammattitanssijakin tarvitsee työnsä lisäksi vielä muuta liikuntaa. – Se miten paljon liikun muuten kuin töissä, riippuu kulloisestakin työmäärästä. Käytän joka aamu lähes tunnin pilates- tai lattiatanko-tyylisten harjoitusten tekemiseen ja venyttelyihin. Töiden jälkeenkin olisi hyvä venyttää lihaksia, jotka ovat olleet päivän aikana kovassa käytössä, mutta täytyy sanoa, että se jää välillä väliin.

– Baletissa on mielestäni hankalaa löytää hyvä tasapaino voiman ja venyvyyden välillä.

 TOM4454 tamas nagy

Kuva: Tamas Nagy

- Kumpaakin tarvitaan mutta sopivassa suhteessa. Esimerkiksi kuntoutuksen aikana paikat menivät lihaskuntoharjoittelussa välillä niin kireiksi, että liikkuvuus balettitunnilla kärsi. Toisaalta taas sitten tällaisen löysän lonkan kanssa pitää liikkeissä olla hyvä kontrolli, jottei jalka pääse menemään liian pitkälle yliaukikiertoon ja jotta kaikki liikkeet tulevat tehdyiksi lihaksilla, ei repimällä.      

Baletin henkistä ja fyysistä haastavuutta lisää se, että sen lainalaisuuksia ja aikatauluja säätelevät  enemmän taiteenlajin sisäiset kuin vaikkapa tanssijoiden riittävään lepoon liittyvät seikat. – Esimerkiksi meillä täällä Amsterdamissa tehdään koko illan baletin ensi-iltaan valmistauduttaessa neljän päivän aikana peräti seitsemän läpimenoa lavalla: yksi päivällä ja toinen perään illalla niin, että valmiita ollaan vasta klo 23. Viidentenä päivänä vuorossa on vielä viimeinen läpimeno lavalla ennen illan ensi-iltanäytöstä.

Anu Viheriäranta toteaa, että siinä vaiheessa tanssijat ovat yleensä jo niin puhki, että heitä itseäänkin ihmetyttää, mistä löytää voima vielä hyvän ensi-illan tanssimiseen. Teemme siis ihan päinvastoin kuin urheilijat isoon kilpailuun valmistautuessaan! Täytyy silti sanoa, että tanssiminen kyllä vaatii tuon runsaan toiston määrän, jotta suoritus lavalla on varma ja sulava. Virheitäkin toki silti aina sattuu. Monipuolinen ravinto on tärkeä, että voimaa riittää työn tekoon, lihakset pysyvät kunnossa ja palautuminen sujuu. Itse yritän huolehtia siitä, että syön joka päivä terveellisesti ja monipuolisesti - ja sitten päälle vielä hieman epäterveellisesti, Anu Viheriäranta naurahtaa. 

imagesbigs940 105

Stanislav Beljajenski ja Anu Viheriäranta koreografi  Rudi van Dantzigin Joutsenlammessa (2004); Kuva: Sakari Viika, Suomen Kansallisbaletti.

Hän sanoo kokevansa, että suurin tuki hänelle itselleen on aina ollut oma pää. Niin kuntoutusprosessissakin. – En tiedä onko se tanssijan vai persoonani ominaisuus, että kun todella päätän tehdä jotakin, sen myös teen ja mielelläni niin hyvin kuin mahdollista. Suurimman kiitokseni annan kuitenkin Esko Kaartiselle ja Jarmo Ahoselle - heidän ammattitaitoonsa uskon täydellisesti, Anu painottaa.

– Varsinaisessa kuntoutuksessa kävin Hollannissa monen fysioterapeutin, pilatesohjaajan, kuntouttajan ja edellä mainittujen ex-kollegoiden hoidossa, mutta huomasin, että mitä pidemmälle etenin, sitä enemmän minun täytyi myös yrittää luottaa oman kroppani tuntemukseen. Keräsin harjoitteita eri lähteistä, mutta uskalsin myös sanoa ei, kun joku ei pidemmän päälle tuntunut hyvälle. Valitsinko oikein - en tiedä?!

Ja tosiasiahan sekin on, ettei baletti ole terveellistä. Useampikin fysioterapeutti on sanonut, että jo pelkkää perusasentoa, 180 asteen aukikiertoa, ei edes teoriassa ole mahdollista suorittaa ”oikein”. Tekniikkaa pitäisi tietysti yrittää opettaa yksilön resurssit huomioon ottaen, mutta rasitusta, paikkojen kulumista ja vammoja on aika mahdotonta täysin ehkäistä - baletin esteettisyysvaatimukset ovat niin kovat silloin, kun puhutaan baletista ammattina.

imagesbigs766 337 viika

 Nicholas Ziegler ja Anu Viheriäranta. Teos: Laszlo Berdo: Four Hands (2005). Kuva: Sakari Viika, Suomen Kansallisbaletti.

Opettajilla olisi mielestäni kuitenkin hyvä olla jonkinlaista anatomiaan ja vammoihin liittyvää tietämystä. Suurimpia virheitä täällä Hollannissa näen vammojen kuntoutuksessa. Pääajatuksena on se, kuinka saada tanssija mahdollisimman pian takaisin lavalle, eikä se, mikä on optimaalista tulevaisuuden kannalta. Itse olen onneksi jäänyt tällaisesta painostuksesta paitsi. Olen oppinut sanomaan fysioterapeuteille, että paraneminen tehdään sitten järkevästi ajan kanssa eikä kiireessä. Ehkä suurimmat paineet baletissa kohdistuvat ryhmätanssijoihin, jotka tanssivat isoissa teoksissa kaikki näytökset. Joskus kyseessä on toki tanssijan omakin hinku palata töihin. Meillä sairaslomaa ei määrää lääkäri, mistä syystä pienemmissä loukkaantumistapauksissa ei käydä välttämättä lääkärin luona sairaslomapaperia hakemassa, vaan oma fysioterapeuttimme arvioi kuntoutuksen pituuden. Sairaslomatodistusta ei tarvita, Anu Viheriäranta kertoo.

RJ07 121

Kuva: Angela Sterling

 

Rakaskaan työ ei saa määrätä joka askelta

Anu lisää, että myös privaattielämän ihmiset ovat tietenkin olleet yksi suurimmista tuista kuntoutumisen polulla. – Verrattuna siihen aikaan kun aloitin ammattiurani 17-vuotiaana, on elämän muiden asioiden arvostus kasvanut pikkuhiljaa korkeammalle ja korkeammalle. Vaikka, työllä, jota niin rakastan, on suuri ja välillä vieläkin liian suuri vaikutus onnellisuuteeni, en halua sen enää aina määräävän joka askeltani, Anu Viheriäranta sanoo. 

Se että tanssijan keho altistuu niin valtavalle rasitukselle ja toistomäärille, teki lavalle paluusta aika ison kysymysmerkin. – En ollut koskaan ollut leikkauksessa ja nyt operoitiin vielä niinkin isoa niveltä kuin lonkkaa! En tiennyt miltä lonkka leikkauksen jälkeen tuntuisi ja tulisiko siitä lähellekään entisensä. Asennoitumisessa auttoi ehkä se ajatus, että jollakin tasolla olisin ollut valmis jättämään tanssimisen, vaikka vaikeaahan se olisi ollut. Itse lavalle paluu ei mielestäni tähän mennessä ole tuntunut ollenkaan oudolle – tuntuu miltei siltä, kuin taukoa ei olisi ollutkaan. Ja tosiasiassahan se olikin vain vähän yli 7 kuukauden jakso!  Lavalla tanssiminen on itse asiassa aina ollut minulle helpompaa kuin studiossa kollegoiden edessä tekeminen.

Saman havainnon puki sanoiksi jo Minustako joutsen –dokumentissa silloinen baletinjohtaja Dinna Björn, jonka mielestä hiljainen, vaatimaton, äärimmäisen keskittynyt Anu Viheriäranta kuului niihin tanssijoihin, jotka suorastaan syttyvät lavalla ja tuntuvat siellä melkeinpä todellisemmilta kuin arkisessa maailmassamme.

imagesbigs931 96 viika

Stanislav Beljajenski ja Anu Viheriäranta koreografi  Rudi van Dantzigin Joutsenlammessa (2004);Kuva: Sakari Viika, Suomen Kansallisbaletti.

Dokumentissa Anu puhuu tanssista ammattina, johon ei koskaan valmistu, joka on jatkuvaa ja vaativaa ”itsensä kanssa työskentelemistä” ja jossa pitää kerta toisensa jälkeen olla valmis asettamaan itsensä alttiiksi arvostelulle. Sama asenne, tinkimättömyys ja rehellisyys ovat olleet avuksi nyt, kun on tarvittu uskallusta katsella asioita osin uudesta näkökulmasta.

Anu Viheriäranta sanoo, ettei hänen tapanaan ole suunnitella tulevaisuutta pitkälle eteenpäin. – Pystyn näkemään aina suurin piirtein pari kuukautta eteenpäin, mutta kaikki sitä pidemmälle menevä on jonkinlaista harmaata aluetta, vaikka jonkinlaisia mielikuvia sen varalta jo olisikin. Lonkan kanssa menen päivä kerrallaan. Olen juuri vasta aloittanut kokopäiväiset työt ja esiintymisen eikä auta kuin katsoa, miten lonkka kestää. Rasituksen määrähän riippuu paljolti siitä, millaisia rooleja tanssin ja minkälaisissa teoksissa. Toinen liike voi tuoda enemmän särkyjä ja toinen vähemmän. Asia, teos ja päivä, viikko, kuukausi ja vuosi kerrallaan, Anu Viheriäranta summaa.

FYSI-lehti toivottaa hänelle kaikkea hyvää!

 
 
Katso Minustako Joutsen –dokumentti osoitteesta:
 
Seuraa Anu Viheriärantaa Twitterissä osoitteessa
 
Katso videoita osoitteessa
 
Lue Anu Viheriärannan haastattelu Ballet News –sivustolta:
 
Teksti:
Ritva Tiittanen-Wallenius
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
 


Uutisikkuna: Fysioterapia ja kuntoutus mediassa

Fysi blogi